IIX | 17607

Aamulla mä käyn vaa’alla, seison silmät kiinni odottamassa, että varmasti numerot ovat ehtineet jo muodostua näyttöön. Kulmikkailla numeroilla siinä lukee luku, joka saa mut hymyilemään reippaasti, ja mä suurin piirtein tanssin pukeutumaan. Luku on neljää numeroa pienempi kuin viimeksi noin kaksi viikkoa sitten, ja mua hyrisyttää. Vaa’an numero häivyttää mielestä sen asian, jota mä olen ajatellut eilisillasta alkaen noin joka sekunti, mutta en voi kuitenkaan enää olla ajattelematta sitä, ajatus lähtee siitä että vedän päälleni Ilen valitseman t-paidan vuodelta nakki ja muusi. Koska hei, mitä [i]helvettiä[/i] se eilinen oli? Ihan oikeasti. A) varmaan se on sitä mieltä, ja b) varmaan se kertoo siitä tuolla tavalla. Yhtäkkiä, tuosta vain, ja varmaan sen oli pakko kertoa asioista just [i]nyt[/I]. Ei sillä, että mä keksisin tähän hätään parempaakaan ajankohtaa (varsinkin kun mä olen Ilen mielestä seurustellut Nuutin kanssa yli vuoden), mutta musta tuntuu aika paskamaiselta että nyt, kun mä olen lopultakin löytänyt itselleni miehen, sen pitää kertoa tuollaista. Tämä on aika naurettavaa, koko juttu. Ile tarvitsee elämäänsä naisen, tai miehen, se olisi hurjan söpöä, mutta toisaalta, poika on kyllä just niin hetero kuin kukaan voi olla vietettyään parhaat teinivuotensa muijaporukassa. Että ei siinä mitään. Päätäni pudistellen mä suuntaan kohti kahvinkeitintä ja leivänpaahdinta, toivotan kärttyisesti pöydän vieressä tuhisevalle äidille hyvää huomenta, se vastaa kohottamalla kahvikuppiaan toinen käsi lehteä rypistäen melkein sormet valkoisina. Mä en tiedustele, mikä rouvaa noin ketuttelee, otan oman kuppini kaapista ja kaadan kahvia, istun seinän toiselle puolelle ja napautan huvikseni television päälle. Mä selaan läpi huomenta suomet ja kaikki uutiset, mistään ei tietenkään tule musiikkia tähän aikaan, ainakaan kuunneltavaa Miksi aamulla ei voi näyttää mitään järjellistä? Edes kunnollisia lastenohjelmia, sillä ysärilapsena mä olen sitä mieltä, että nykyiset lastenohjelmat ovat lähinnä pelkkää paskaa. Mä kuulen television äänen (joku ruma, viiksekäs mies puhuu Afganistanin tilanteesta maailmanpoliittiselta kannalta, olisiko liikaa pyydetty että puhuttaisiin edes jostain, mikä konkreettisesti tällä hetkellä koskettaisi?) yli äidin tuhahdukset kun se lehteilee Hesariaan, ja siinä vaiheessa kun mä lähden viemään tyhjennyttä kahvikuppiani tiskiin, äiti rytistää koko lehden ja heittää roskiin. Että jaa, miten vain tykkäät, mutsi. ”Mä lähden kouluun”, mä ilmoitan ja teen jo lähtöä eteiseen päin. ”Pääsen neljältä.” ”Hei kuule Ellu –” ”Elisabetta.” ”No voi hyvä luoja, sä olet mun tyttäreni ja mä saan sanoa sua vaikka kamelinvarpaaksi jos niin tahdon.” Äidin kanssa on turha yrittää keskustella mitään järjellistä, kun se on tuolla päällä. ”Okei, miten vaan haluat…” ”Niin, että oothan sit varovainen siellä Facebookissa.” ”Että mitä?” mä kysyn uskomatta korviani. Hetken aikaa mielessä käväisee ajatus [i]se tietää jotenkin[/I], mutta sitten mä tajuan että tässä tulee se kuuluisa internetiin liittyvä saarna, jota mä en koskaan pienempänä (tai isompanakaan, että ei sen puoleen) ole saanut. ”Lehdessä oli taas juttua niistä pikkutytöistä, jotka ottaa hyvännäköisiä tuntemattomia poikia kavereikseen, ja sitten –” ”Voi luoja, äiti”, mä nauran. ”Toiko sut tuohdutti niin kamalasti?” ”Ei, tai joo, tai ei se kyllä mutta tuli mieleen –” ”Äiti kulta, mä olen kyllä varovainen.” En ihan siinä mielessä kuin sä oletat ja toivot, mutta olenpahan kuitenkin. ”Ja nyt mä lähden oikeasti kouluun. Pakkohan mun on olla varovainen, eikö? Ei sillä, että mä sen kummemmin välittäisin Afganistanin tämänhetkisestä tilanteesta maailmanpoliittiselta kannalta, enkä mä välitä erityisemmin aiheuttaa suuremmassa mittakaavassa vakavia asioita (ei muutenkaan, että ei mitään, ei pienessäkään, koska mä olen vakaasti sitä mieltä että mä voin pitää hauskaa mutta en saa sotkeutua mihinkään sen pahempaan). Mun on kuitenkin pakko miettiä, mitä postaan. Koska öö, mä rakastan huomiota, kyllä, mutta jos postaan huvikseni vaikka vain että mulla on paska aamu, pelkästään tuollainen status ja mun päiväni olisi pilalla. Puhumattakaan mistään isommasta. Hetkinen. Ile. Loistavaa. Mua alkaa taas hyrisyttää, kun tartun puhelimeeni. Mua ei kiinnosta jos joku miettii musta, että vittu mikä luuseriina ja hullu, ei kiinnosta laisinkaan, koska hei, mä keksin ratkaisun ongelmaani, josta ei ole vielä kerinnyt kehittyä vielä sen suurempaa (ja paskat, se on ihan liian suuri ongelma, on ollut heti alusta alkaen). Hetken aikaa mä emmin, meneekö tämä nyt yli vai onko se soveliaisuuden rajoissa, mutta kohautan sitten itsekseni olkiani, päätän että vitut tästä ja jos mä olisin vitun juntti pikkuteini, mä toteaisin tähän kohtaan, että YOLO. Hashtagilla, jotta vaikuttaisin vielä vähän nolommalta. Ei sillä, että mä en muutenkin olisi nolo, mutta mä en ole riittävän nolo sanoakseni YOLO. Luuliko joku tosiaan, että me eletään kahdesti? Voi luoja. [i]Aww kuin söpöä että mein ildulla on nainen :---) ♥[/i] Mä melkein pursun tyytyväisyyttä itseeni, kun tanssahtelen koululle päin. Ile hyppää autuaan tietämättömänä mun tekosistani ulos bussista juuri sopivasti, mä halaan sitä (kymmenen senttiä tavallista korkeammalta, kiitos uusien kiilakorkojen), ja me tallustellaan hiekoitettua tietä pitkin kohti koulua. Ile vilkuilee mua epäluuloisena, mutta mä en välitä siitä, täytyy sanoa että mä olen ihan pohjattoman tyytyväinen itseeni. Koska kyllä, mä luotan nyt omiin kykyihini tässä asiassa. Aikaa tuon toteuttamiseen saattaa mennä, menihän Nuutin ilmestymiseen yli vuosi, mutta mä en jaksa uskoa että tähän menisi paria viikkoa enempää. Karusellikekseissäkin kesti vain vartin verran,. Tässä on pelissä paljon muutakin kuin yksi keksipaketti, totta kai, mutta silti. Pari viikkoa, mä sanoisin. Maksimissaan. Okei. Täytyy myöntää, että vaikka mä oletinkin, että tämä tapahtuisi nopeasti, mä en odottanut, että ihan näin nopeasti. Neljässä päivässä, itse asiassa noin neljässä vuorokaudessa ja kahdeksassa tunnissa, jos tarkkoja ollaaan. ”Kauhee puuma”, Aada kihertää melko kovaan ääneen ja saa Ilen punastumaan. ”Ysiluokkalainen? Hei oikeesti?” ”Naisista sanotaan puuma, miehet on kehdonryöstäjiä”, mä avitan. ”Ei se tunnu niin nuorelta”, Ile puolustautuu. ”Eikä se tunnu niin nuorelta. Eikä meidän ikäaero oo edes niin paljoa!” ”Niin, mutta se on silti sakkolihaa.” ”Sanoo muija joka ei oo seiskaluokan jälkeen katsellut alle kaksikymppisiä miehiä…” ”Hiljaa, pointti ei ollut siinä!” ”Mikä sen nimi edes on?” mä tiedustelen, niin ettei Ile pääse Aadan niskan päälle argumentoimalla jotain, jolla se lähes sadan prosentin varmuudella voittaisi tämänkin väitelyn. ”Liia.” ”Liia mikä?” ”Kuura. Hei, et mee stalkkaamaan sitä!” ”Meni jo”, Saana kikattaa. ”Näytä meillekin!” ”Onks se tää?” mä kysyn ja näytän Ilelle löytämäni Liia Kuuran kuvaa. Ile pyöräyttää silmiään mutta katsoo silti ja hymyilee nätisti, ja viimeistään siinä vaiheessa on selvää, että se on vähän niin kuin mennyttä miestä. No jaa, parempi näin. Liia näyttää itse asiassa hämmentävän tutulta. Ilen mukaan se on muuttanut jostain Lapista tänne etelään, mutta mä en pääse yli ajatuksesta että tunnen sen jostain. Ei sillä, mä en tunne itseäni nuorempia ihmisiä kuin yhdellä kädellä laskettavan määrän, mutta jotain tuttua siinä on. Profiilikuvassaan tyttö katsoo tummanruskean otsatukkansa takaa ylöspäin kameraan, silmät on haalean vihreät ja se hymyilee pientä hymyä, enkä mä tajua, mikä siitä tytöstä tekee tutun näköisen. Mä voisin vannoa, että tuo tyttö on mua parikymmentä senttiä pidempi, en tiedä miksi tuntuu siltä, mutta se tuntuu lähes itsestäänselvyydeltä. ”Vähän se näyttää söpöltä”, Aada toteaa mietteliäästi. ”Ja sä oot ihan hullun kusessa siihen?” ”Jaa, kai mä sit olen”, Ile toteaa kasvot punehtuen. ”Haluuko joku lisää kavia, mä voin käydä hakemassa?” Tytöt alkavat laskea kolikoitaan ja lopulta mä päädyn auttamaan poikaa, neljä kahvikuppia kassalta näinkin kauas kuin kahden pöydän päähän voisi olla aika hasardia. Kassaneiti tykkää hyvää, kun Ile kaataa sen käsiin kourallisen mahdollisimman pieniä kolikoita, laskee rahat neljästi ja joutuu lopulta laittamaan neljä lattea tulemaan. Me ollaan majoituttu meidän yleiseen pöytään kantakahvilan nurkkaan, ei sillä että tässä paikassa olisi pöytiä oikein muualla kuin nurkissa. Mä en muista, milloin me otettiin tämä meidän vakipaikaksi, mutta kauan me ollaan täällä jo oltu hiljaisuuden ja halvan kahvin perässä. Nyt Ile näyttää siltä, että haluaa karata pois, mutta taas yksi latte (ne maksavat kaksi euroa kappale, mä en edelleenkään tajua miten tämä pulju pysyy pystyssä näillä hinnoilla) sitoo sen paikoilleen. Puhe siirtyy Ilen yhtäkkiä kiihtyneestä naiselämästä eteenpäin, me kälätellään luoja ties mitä. ”Hei lapset, mulla on teille kerrottavaa”, Saana paukauttaa kesken kaiken, vääntelee käsiään hankalana ja laskee katseensa pöytään, jossa on kahvikuppien pohjien jättämiä renkaita. ”No annapa tulla.” ”Musta tuntuu, että mä saatan ehkä jopa olla paksuna.” ”Niin että mitä?” Okei, täytyy myöntää että tuo järkytti. Mä en olisi uskonut, että kukaan noista koskaan onnistuisi oikeasti järkyttämään mua enää yhtään millään, mä olen vuosien varrella oppinut olemaan yllättymättä yhtään mistään, mikä tulee joltakulta noista kolmesta, mutta nyt täytyy myöntää, että meidän oma pikku gay bff:mme onnistui järkyttämään. ”Mitä sä just sanoit?” Ile kysyy ja katsoo Saanaa silmät selällään. Ei sillä, me kaikki tiedetään, että se on aika avoin mitä liittyy seksiin ja muuhun sellaiseen, se on paneskellut luoja ties ketä noin kasiluokalta asti, mutta… no jaa, sen paneskelemat ihmiset sattuvat olemaan [i]naisia[/I]. Mä oon vähän kuullut juttua, että sellaisesta ei ihan heti tule raskaaksi. ”Niin, että tuota, mä saatan olla paksuna.” ”Miten helvetissä se on edes mahdollista?” Eiköhän me kaikki tiedetä, että tämä ei ole välttämättä se paras suhtautumistapa asiaan, mutta silti. ”Jaa, no, ne oli ne… Elisabettan synttärit, ja… Citron.” ”Saana, mitä. Vittua.” Me kaikki tuijotetaan sitä, se pyörittelee sormissaan hämmentyneenä yhtä ruskeista, pitkistä kiharoistaan, katselee maskaran korostamilla silmillään kaikkialle muualle kuin kehenkään meistä kolmesta. ”Haluisitko valaista vähän enemmän?” Aada kysyy. ”Tai siis, mä kelasin että sä oisit ollut… niin kuin enempi vähän niin kuin, no mitenkäs se nyt sanotaankaan nätisti, mutta vähän kuin [i]lesbo[/i].” ”Se näytti tytöltä”, Saana puolustautuu. ”Sillä on penis ja sä olet edelleen sitä mieltä että se on nainen?” ”No en mä nyt siinä vaiheessa enää ruvennut, ja sillä – no niin, sillä ei ollut mitään, siis tajuutte kai. Ja mä olin vitun päissäni. Joten en voinut enää siinä vaiheessa lopettaa, ja en mä edes tajunnut että olis pitänyt lopettaa vaikka se sanoi että sillä ei ole kumia ja – ” ”Et sä voi olla tosissas”, Ile pärskähtää. ”Musta tulee sylikummi!” ”Musta tulee sylimpi kummi”, mä paukautan. ”Mut miten sä voit olla epävarma?” ”No tyhmä, siitä on vasta kolme viikkoa aikaa.” Aivan, aivan. ”Ei se nyt näy missään, vaikka mä pissaisinkin tikkuun.” ”No joo, ihan totta…” ”No mut sitten”, Aada sanoo ja katsoo tutkivasti Saanan kahvikuppia, ”mä voinkin juoda sun kahvisi loppuun. Koska jos sä saat vauvan, niin sä et saa juoda kahvia.” ”Meinaatko sä pitää sen, jos tässä nyt sitten käy niin?” ”Mitä muutakaan mä voisin tehdä”, Saana tiuskaisee. ”Vitun tyhmät.” ”No, voisit tehdä paljonkin asioita, mutta se on ihan okei jos sä päädyt pitämään se, me ainakin autetaan sua sen kanssa ja ollaan parhaat kummitädit… niin ja kummisetä”, mä lisään kun Ile katsoo mua ilkeästi, no jaa hei, eikö se olisi aika suuri kunnianosoitus jos sut laskettaisiin yhdeksi meistä tuolla tavalla? ”Joo, mut täytyy kattoa. En mä tiedä, en mä oo tehnyt testiä vielä kun ei vielä voi ja –” ”Mun käsittääkseni kahden viikon kuluttua oletetusta…” Ile vaientaa Aadan kesken lauseen mulkaisemalla ilkeästi, mutta eiköhän me kaikki tiedetä että se liittyy jotenkin siittämiseen, ”joten ihan hyvin voisit.” ”Onks se muka kaks viikkoa?” ”On.” ”Mistä [i]sä[/i] sen tiedät?” ”No, oon kuullu vähän juttua et heteroiden pitää aina välillä miettiä tollastakin juttua…” ”Onks sulla jotain kerrottavaa?” Ile kysyy ja kohottaa kulmiaan. ”Naiset, mikä vittu teitä vaivaa kun ette osaa pitää housuja jalassa?” ”Sanot sinä”, Aada tiuskaisee. ”Ai kuinka niin? Mä kyllä pidän housut jalassani, ja vaikka en pitäisikään, mun ei tarvitse pissiä tikkuun.” ”Liian kannattaa varoa tuollaista asennetta… Joko te muuten seurustelette?” ”Ei vielä”, Ile sanoo, ”koska mä en oo… no niin sanotusti popped the question.” ”Hei, mitä tää on tämä seksistinen sekä vallan vanhanaikainen ajattelu? Ihan kuin se ei voisi itse kysyä sitä?” Aada huomauttaa virnuillen. "Tai sitten seuraavaksi sä sanot, että se tykkää vanhanaikaisista asioista, ja te meette vuoden päästä naimisiin... Ei kun ai niin, ette te pääsekään vielä silloin kun se on niin nuori." "Älä viitti vittuilla! Mä en ole mikään pedofiili." "Paitsi lain silmissä", mä huomautan. "Eihän, sehän on yli kahdeksantoista ja alle kuusitoista, ja viimeksi kun laskin, niin mä en ole vielä kahdeksaatoista. Just saying." "Eipäs ole, vai onko? Mun mielestä se on yli kuusitoista ja alle kuusitoista?" mä kysyn ja haen tukea niiltä kahdelta, ne eivät tue mua, vaikka niiden kuuluisi tässä kohtaa. Tai siis niin, ihan sama vaikka mä olisin väärässä, niiden kuuluisi silti tukea mua, koska meidän kuuluu olla yhtenä naisrintamana Ileä vastaan. Voi luoja, mä oon tulossa hulluksi. "Ei nyt keskustella siitä. Keskustellaan ennemmin siitä, että miten me saataisiin teidät kaunokaiset pitämään housunne jalassa", Ile sanoo ja katsoo meitä kaikkia vuorollaan hyvin merkitsevästi. "Mulla ei ole mitään ongelmaa housujen jalassa pitämisessä!" "Niin varmaan, mistä sitä tietää mitä Nuutin kanssa tapahtuu", Ile sanoo ja kohottelee kulmakarvojaan, ja nyt kun miettii, se ei näytä yhtään ärsyyntyneeltä sanoessaan Nuutin nimen, mitä se on ennen näyttänyt. Jos se oli tosissaan sen Pepper Potts -jutun kanssa, niin asiat ovat muuttuneet alle viikossa taas reippaasti parempaan suuntaan. Mä onnittelen itseäni, koska oho, mä olen ihan vitun loistava, etten sanoisi. Mä sain pelastettua välini Ileen, luoja tietää miten hankalaksi kaikki olisi voinut mennä se Pepper Potts -tunnustuksen jälkeen. Mä kiitän jumalaa Facebookista, paitsi että koska en usko mihinkään muuhun jumalaan, alan miettiä Mark Z:aa jumalanani. Sehän tahtoo mulle hyvää, joten mikä ongelma? Totta kai se tahtoo hyvää, koska mulla on tässä alle kuukaudessa tapahtunut niin paljon parempia asioita kuin suurin piirtein koko elämäni aikana. "Ei helvetti", Ile nauraa, kun radiossa alkaa soida Gangnam Style. Mä pyöräytän silmiäni, Ile vilkaisee tiskille päin, myyjätyttö on (luultavasti onnekseen) jossain muualla kuin tiskin takana, ja tämän huomattuaan poika hyppää ylös... ja mitä muutakaan kun alkaa tanssia. Mä nostan kädet kasvoilleni nauraen, Aada ja Saana nauravat kauheaan ääneen kun poika tanssahtelee (se kuuluu lautalattiaan kuuluvasta töminästä, täytyy myöntää että poika pysyy rytmissä ihan mukavasti, hyvä Ildu. Kassatyttö taitaa saapua takaisin, koska Aada käskee Ilen ryhdistäytyä ja vetää sen takaisin istumaan. Niin että mitä vittua. Ainoastaan mun kaverini voivat olla niin vajaita, että lähtevät tanssimaan Gangnam Styleä keskellä julkista paikkaa (vaikkakin täällä ollaan vain me ja se nuori blondi kassalla). "Mutta nyt vakavasti. Aiotko sä tosissaan pitää sen muksun?" "Jos mä nyt sitten olen raskaana, niin kyllä mä sen pidän. En mä muutakaan voi." "Miten niin et [i]voi[/i]?" "Koska abortti ei ole mikään ehkäisykeino", Saana paukauttaa, "vaikka niin nykynuoriso miettiikin." "Mutta sä voit antaa sen adoptioon, tai jotain?" "Ei, en varmasti anna. Jos se kasvaa sun sisällä yhdeksän kuukautta, niin siihen alkaa kiintyä. Ja sitä paitsi, kyllä mä haluan lapsen. En välttämättä olis kaivannut sitä just nyt, mutta täytyy sanoa, että kyllä se on ihan okei." "Koulut kesken, sä et oo edes kahdeksaatoista, sä et ole puheväleissä äitiisi ja asut juopon isäsi luona", Aada luettelee. Mistä tahansa muusta suusta tuyo olisi kuulostanut ihan vain puhtaan ilkeältä, mutta ei nyt, koska me kaikki tiedetään, että se on totta. "Sittenhän on koulut kesken ja isi juoppo ja oon teiniäiti, ei kiinnosta. Jos mulle lykätään nyt kakru, niin mä otan sen, ihan sama kuinka vanha olen." "Ootko sä nyt tosissas?" "Olen, ihan täysin tosissani. Sitä paitsi, se vois olla ihan vitun kivaa. Mieti, et ois pikku-Saana. Ois aina joku joka jumaloi sua ja pitää sua maailman parhaana ihmisenä ja ties mitä." "Toi on vähän huono asenne lähteä menemään." "Mua ei kiinnosta, mä haluan vauvan. Mut sanoitko sä, että mä voisin jo pissata tikkuun?" Saana kysyy ja katsoo Aadaa kulmat kohollaan. Se sutautuu asiaan kumman kevyesti, jos otetaan huomioon, että me puhutaan tässä sen kahdenkymmenen vuoden päähän liittyvästä päätöksestä. Okei, niinhän jatko-opiskelupaikan valintakin vaikuttaa siihen, mutta koulun voi aina keskeyttää ja vaihtaa toiseen paikkaan, jos se tuntuu oikealta. Vauvaa on vähän huono vaan antaa pois ja miettiä kymmenen vuoden päästä uudestaan, mutta mikä mä olen sanomaan tähän mitään. Jos Saana tahtoo lapsensa, se saa haluta. Ei ole multa pois. "No eikö muka?" Aada kysyy ja katsoo meitä kysyvästi. "Kyllä se mun mielestä näkyy nyt jo. Paitsi että kannattaa pissata kahteen tikkuun ainakin, ihan varmuuden vuoksi." "Pitäisköhän se hoitaa saman tien", Saana miettii. "Sit ainakin tietäisi." "No eikö se kannattaisi?" "Mut en mä vittu uskalla. Se on kuitenkin aika iso juttu." "Kyllä sä uskallat. Parempi se on nyt kuin joskus kuukauden päästä. Ehdit vielä miettiä asioita." Ehdit päättää tehdä sittenkin abortin, mä suomennan mielessäni Aadan puheet, ja mä luulen, että muutkin tajuavat, paitsi Saana, se ei halua ymmärtää sitä niin. "Vittu, en mä uskalla." "Mä tiedän", Aada sanoo, "mekin voidaan pissata tikkuun, jos se helpottaa." "Mitä?" "Joo joo! Tietsä, sympatiapissalle?" "Ootko sä tosissas", mä nauran, "oikeesti?" "Joo joo, kyllä se auttoi ainakin mua silloin kerran." "Aa, no mä en kyllä ole kuullut tästä..." "No sori, mutta te ette oo mun ainoat kaverit." "Kuka sitten sympatiapissasi sun kanssa?" "Niina", se sanoo, ja me purskahdetaan nauruun. Isosiskon kanssa sympatiapissalle, mikäs siinä. "Okei, me pissataan sitten, jos sä kerran tahdot", mä lupaan kiltisti. "Oikeesti vai?" "Joo, me voidaan kaikki!" "Ile on poika, saanko huomauttaa..." "No ei se haittaa! Vähän se ois sitten lystiä, jos Ile oiskin paksuna." "Sitten ainakin tiedettäisiin että se testi ei toimi", Saana miettii ääneen. "Lähdetäänkö apteekkiin, lapsukaiset?" "Heti", mä lupaan ja heitän latteni loput kurkkuuni. "Mennään!" Farmaseutti katsoo meitä vähän hassusti, kun me asetutaan jonoon, kaikilla on omat testinsä käsissään, myös Ilellä. Meillä on kaikilla samanlaiset, me oikein pyydettiin apua valintaan farmaseuttineidiltä, joka katsoi meitä vähän hassusti, mutta mikäs siinä. Ilen maksaessa meidän on vaikea pitää pokkaamme kasassa, kun Ile vain punastelee kassalla - Liian tapaaminen ei selkeästikään tehnyt sille kauhean hyvää, koska se on oikeasti alkanut punastella ihan huolella. Voi luoja, Ile, mitä täällä tapahtuu, mitä tämä on? Ile, itsevarmin mun tuntema ihminen (noiden kahden rinnalla, okei, Saanan itsetunnosta on vaikea mennä yli, koska se nyt on niin avoin ihan mistä tahansa ja varsinkin lesboudestaan, joten niin). Mikäs siinä. Me asetutaan Puolukan kahvilaan, ostetaan taas uudet kahvit (paitsi että nyt Saana ostaa jaffan, koska se taisi ottaa itseensä Aadan puheet kofeiinista). Me juodaan ne mahdollisimman nopeasti ja suunnataan sitten kohti vessoja, Ile miestenvessaan ja me kolme naistenvessaan. "Kelatkaa hei kun se seisoo pisuaarilla... raskaustestin kanssa", mä sanon ja saan tytöt nauramaan hermostuneesti, ihan liian kovaa että se voisi olla aitoa naurua. Sen jälkeen me suunnataan kaikki omiin koppeihimme. Mun täytyy sanoa, että en olisi ikinä uskonut tekeväni raskaustestiä Puolukan vessassa, ainakaan tämän ikäisenä, mutta kerta se on ensimmäinenkin ja sitä rataa, eikö? Mä kaivan paketista esiin tikun, luen käyttöohjeet. Ei mitään vaikeaa, pistät sen vain alle ja pissaat päälle, se on siinä. Plussan tai viivan kehittyessä mä istun pytyn kannen päällä vedettyäni, jalat sievästi ristissä ja vaikka mitä, enkä voi olla miettimättä, miten kauhean potentiaaliselta teiniäidiltä mä nyt vaikutan. Oli se aika lystiä kyllä, täytyy myöntää, apteekissa meinaan. Mun täytyy myöntää, että en täysin ymmärrä Saanan päätöstä. Tai siis, se on tosiaan reippaasti alle kahdeksantoista, edelleenkin koulut kesken, ja päätös ei vaikuta vain tähän hetkeen, vaan koko loppuelämään. Mutta toisaalta, se on ihan oikeassa siitä, mitä sanoi siitä, että abortti ei ole mikään ehkäisykeino, enkä mä usko että sen psyyke kuitenkaan antaisi periksi tehdä aborttia. Ja sitä paitsi, se tuntuu olevan aika innoissaan tästä. Se itse sanoi, että haluaa sen lapsen. Hullu nainen, mä en ymmärrä, mutta mikä mä olen tuomitsemaan sitä sen mielipiteistä. Facebook. Se sanoi haluavansa lapsen. Mä mietin, voinko muka alkaa vaikuttaa tuohon asiaan, mä en halua ottaa yhden lapsen elämää omille harteilleni, mutta Saana tahtoo lapsensa, ja nyt kun se tuntuu olevan innoissaan asiasta, mä luulen, että se lähtisi hankkimaan sitä pian, vaikkei olisikaan vielä raskaana. Joten voinko mä vaikuttaa tähän, sanoa yhtään mitään sen lapsen saamisesta? Ja toisaalta, voinko mä tässä vaiheessa päivittää muka Facebookiin, että se on raskaana – jos se kuulee (kun se kuulee, pitäisi kai sanoa), se luultavasti tappaa mut. Ymmärrettävää. Mä voisin salata sen. Pistää statuksen näkymään vain mulle itselleni, ja Saana saisi haluamansa lapsen. Ei sillä, että se olisi siitä aiemmin puhunut, mutta silti, se nyt tahtoo lapsen ja piste. Kuten jo aiemmin sanoin, jos se ei nyt olekaan raskaana, se hankkiutuu mahdollisimman nopeasti kuitenkin raskaaksi – mä tunnen Saanan sen verran hyvin, että uskallan sanoa näin. Aada ja Ile luultavasti olisivat mun kanssa ihan samaa mieltä. Mä kirjoitan nopeasti statuksen Facebookiin, muistan laittaa statuksen yksityiseksi jopa. [i]Kuin söpöä, että Saana saa vauvan ♥[/i] Ei sitä kauheasti tuon selvemmin voi oikein sanoa, vai mitä? Mä en tiedä, oikeasti mä en saisi sekaantua tähän, mutta ei voi mitään. Enköhän mä säästä tällä kaikkien muiden hermoja, kun hoidan näin nopeasti tämän pois. Koska totta puhuakseni, se valittaa vähintään seuraavat kymmenen kuukautta yrityksistään hankkia lasta joutumatta naiskentelemaan miesten kanssa. Miehenä Ile on luultavasti pahiten tulilinjalla, poika parka, tosin mä en ymmärrä, miten Saana voisi haluta Ilen kanssa lapsen… Ei millään pahalla, mutta mä en välttämättä ainakaan haluaisi Ilen kanssa kakrua. Asiaan saattaa tietenkin vaikuttaa myös se, että mä olen ollut Ilen (mun ilmeisesti ei-niin-gay bff:n) kanssa parhaita kavereita suurin piirtein koko se aika, kun ollaan tunnettu, joten mun kantani saattaa olla sitä myötä ymmärrettävä. Mä kerään itseni kopista ja kohtaan käsienpesualtailla ne kaksi, me suunnataan vessojen edessä olevalle tyhjälle käytävälle, Ile odottaa jo siellä. ”Vielä minuutti”, Ile sanoo ja heiluttelee kädessään vaaleanpunaista pahvikoteloaan. ”Mä otin aikaa. En kyllä teidän pissatahdista tiedä, mutta mulla on vielä minuutti, joten odotetaan varmuuden vuoksi kaksi, okei?” ”Kuulostaa loistavalta”, mä sanon. Kukaan ei katso toisiaan päin vaan tuijottelevat seinille, mä katselen lattiaa, ja mä luulen, että meistä hyökyy sellaista odotusta, jota voisi verrata lähinnä pikkulasten joulupukinodotukseen. ”Ja kaksi minuuttia on mennyt”, mä totean vilkaistuani puhelintani. ”Testit esiin.” Me keräännytään neljän hengen piiriksi ja vetäistään tikut paketeistaan. ”Plus tarkoittaa raskautta, miinus ei. Tajusitteko?” Ile kysyy. ”No niin, katotaas.” Kaksi plussaa, kaksi miinusta. Plussat mulla ja Ilellä, miinukset Saanalla ja Aadalla. ”Niin että mitä vittua täällä tapahtuu?” mä tiedustelen. ”Mä en tietääkseni ole raskaana.” ”Onks sulla Ellu jotain kerrottavaa?” ”Elisabetta”, mä muistutan. ”Ei mikään vitun Ellu. Ja ei, ei ole. Jos haluatte välttämättä tietää, niin neitsyys on tallella ihan edelleen. Ilellä tässä enemmän on seliteltävää.” ”Mitä!” se kysyy. ”Mä voin luvata, että pissasin pisuaarin äärellä. Mua katsottiin semi pitkään siellä, mitä mä taas en ymmärrä, koska eihän kuuluisi katsoa, no tiedätte kai, sinne, kun ollaan vierekkäin pisuaarilla.” ”Eikä vierekkäisille pisuaareille edes kuulu mennä”, mä huomautan. ”Paitsi jos tykkää miehistä, tai jos ei ole tilaa muualla. Kyllä me tytötkin nykyisin tiedetään se.” ”Vitun Damnlol… Ja hei, tuota, mä voin ihan vain ilmoitusluontoisesti kertoa, että tuolla on vain kaksi pisuaaria. Joten on vähän paha mennä ei-vierekkäin.” ”No se on totta”, mä totean. ”Mutta miten on silti mahdollista, että meillä on plussat?” ”Vitun ruokaraskaat”, Saana sanoo ja pyöräyttää silmiään. ”Teet nyt vielä uuden testin, okei?” Aada huolehtii. ”Ihan vaan varmuuden vuoksi, että ei tuu ikäviä yllätyksiä. Kahen viikon päästä, okei? Tai siis, tää testi kusi nyt vähintään kaksi neljästä… Joten. Niin. Joku toinen merkki.” ”Joo joo, miten vaan”, Saana mutisee. Mitä helvettiä. Mun päässä surisee, koska mä kirjoitin sen Facebookiin. Totta on, että minä ja Ile ollaan näiden testien mukaan raskaana, mutta että Saana ei olisi? Mä helvetti soikoon [i]kirjoitin sen Facebookiin[/I]. No jaa, se testaa kerran vielä, ja sitten on aika kriiseillä, jos asiat eivät mene niin kuin mä haluan. Kuulosti aika kamalalta, kun näin sanon, mutta ei voi mitään. Elämä on, kuten sanotaan. Meidän kaikkien hermot alkavat olla riekaleina. Epätietoisuus kalvaa kaikkia, mä mietin lähinnä sitä että olenko mä miettinyt koko Facebook-jutun väärin, voisiko kaikki olla vain sattumaa, vai onko peräti niin että se on vaan lakannut toimimasta tasan yhtä nopeasti kuin on alkanutkin, joten mun täytyy kirjoittaa vielä yksi juttu. [i]Elämää ihanampi talvitakki -50 %, kauppiaiden täytyy olla hulluja kun tällä säällä myy talvitakkeja puoleen hintaan. Ei mitään, en valita, koska se kaunokainen on MUN ♥[/i] Ehkä nuo kaksi eivät ole mitenkään rinnastettavissa toisiinsa, mutta ei mua nyt kiinnosta. Eniten tässä nyt stressaa se, että entä jos Facebook ei enää toimikaan? Mä en tiedä, mitä mä teen, jos se lakkaa toimimasta. En mä ole mitenkään kauhean kauaa sitä kerinnyt käyttää, mutta en silti kestä, jos se lakkaa toimimasta. Mä olen vastikään vasta ehtinyt alkaa oikeasti innostua siitä (tähän kohtaan voin mainita, että voi luoja, multa on lähtenyt taas yksi ylimääräinen kilo – kilo kolmessa päivässä, kun mä olen syönyt ihan yhtä paljon kuin ennenkin ja en ole urheillut… öö, yhtään? Niin, että mitäs vittua, ehkä mä haluan pitää tuon itselläni niin kauan kuin mahdollista). ”Mennään katsomaan vaatteita”, Saana ehdottaa, se kuulostaa melko helpottuneelta – et sä voi olla helpottunut siinä vaiheessa, kun sama tikku, johon sä pissasit, saa sun kahdelle kaverillesi vastaukseksi että ne ovat raskaana. Ei muuten mitään, mutta mä en ole edes syönyt puolukoita lähiaikoina, ja Ilen nyt on vähän paha muutenkaan olla raskaana. ”Mennään”, Aada vahvistaa. ”Mä tarviin kuitenkin uuden takin. Mä en jaksa tätä samaa vanhaa enää.” Tämä menee nyt ihan putkeen, mun ei edes tarvinnut ehdottaa. Siinä se on, mun takkini, musta vyötäröpituinen villakangastakki, jonka niskassa on lappu, jossa oleva merkki nostaa hintaa saman tien vähintään satasella ylöspäin. Mä olen halunnut korkeakauluksisen villakangastakin luoja ties kuinka kauan, niitä ei ole löytynyt muualta kuin jostain halpaketjuliikkeistä, ja mä olen koko ajan etsinyt jotain parempaa. Tässä nyt olisi sitä parempaa, paljon parempaa, ja myös ihan reippaasti hintavampaa, aivan varmasti. Mä suljen silmäni toivosta hapuillessani kainalosta hintalappua, sormet tavoittavat kaksi suurta pahvilappua ja nappipussin. ”Ei helvetti, tsekatkaa tätä”, mä sanon ja heiluttelen lappua käsissäni, totta puhuakseni mä en jaksanut edes yllättyä siitä, koska no niin, mä olen ehtinyt jo päästä tottumaan. Hintaa löytyy edelleen roimasti, mutta ei lainkaan niin paljoa kuin oli ennen, koska -50 %, [i]niin kuin mä sanoin[/i]. Joten niin. ”Ei se oo enää kuin kahdeksankymppiä”, mä sanon. ”Mä taisin just rakastua.” ”Eikä, tuo on aivan ihana”, Aada sanoo ja siirtyy mun kanssa hypistelemään takkia. ”Kahdeksankymppiä muka?” ”Miinus viiskytä prossaa.” ”No mitä vittua!” ”Sitäpä just. Ilkeänkö mä ostaa tän?” ”Ilkeät ilkeät, ei kahdeksankymppiä oo [i]tuosta[/I] paljoa!” ”Kai se on pakko”, mä totean ei niin kovinkaan paljoa vastustellen. Mä soitan äidille, pyydän rahaa tilille ja perustelen huolellisesti, eikä mua yllätä sekään että se suostuu melko mukisematta, koska no niin, Facebook. Mä kiitän jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä Mark Z:aa tästä kaikesta.