X | ?? sanaa

Mä alan menettää kaiken toivoni. Oikeasti. Liia sen kuin on ja pysyy, enkä mä pääse siitä paskiaisesta mitenkään eroon, se hyppii silmille joka ikisen nurkan takaa. Vähän mua mietityttää, voinko mä enempää puuttua asioihin, päädyn siihen, että en ainakaan vielä, koska eihän periaatteessa koko juttu kuuluu mulle. Mitä mä löpisen, [i]totta kai[/i] se kuuluu mulle. Kyseessä on kuitenkin Ile, joka ansaitsee saada polttaa ja juoda kahvia niin paljon kuin sielu sietää. Inspiraatiokävely Nuutin kanssa jokirannassa johti meidän luokse, ja me käperrytään kahvikuppien kanssa mun sänkyyn, tänään on vuorossa koedia nimeltään Epäilys. Me molemmat tuijotetaan kulmat koholla ruutua, ihmetellään, miten joku voi saada elokuvasta niin hupaisan erityisemmin yrittämättä. Mikäs tässä hei. Puolivälissä mä kyllästyn elokuvaan (mä en tajua, miten mä jaksoin edes näin kauan, enkä mä myöskään ymmärrä että miksi me edes alun perinkään päädyttin katsomaan sitä, Nuutti vuokrasi sen Makuunista syystä X, väitti sitä inspiroivaksi. No, jotain vikaa Nuutissakin on pakko olla?) ja käännyn suutelemaan Nuuttia. Sillä ei tunnu olevan mitään sitä vastaan, vaan se kiertää kätensä mun ympärilleni, ja asiat johtaa toiseen ja siitä kolmanteen ja aina vain eteenpäin suunnilleen neljänteentoista. Mun on pakko sanoa, että se ei tuntunut mitenkään erityiseltä. Ehkä eka kerta ei tunnukaan, tai jotain, koska jos tämä tuntuu aina tästä eteenpäin tältä, mä en pane väliksi vaikka eläisin koko loppuikäni selibaatissa. Toisaalta, mä olen lukenut kyllä Cosmopolitanini ja Demini huolella ja tiedän, että no jaa, miesten kanssa se on ekalla kerralla ohi vähän nopean puoleisesti ja sitä rataa. –No jaa, samapa tuo. Mun täytyy myöntää, että en ollut suunnitellut koko juttua, mutta en kyllä valitakaan. Mä lojun Nuutin vieressä, se pitää silmiään kiinni ja paljas rinta koholiee edelleen kiivaasti, mä katson sitä ja möngin varovasti vähän lähemmäksi, vakka olen häiritsevän tietoinen omasta alastomuudestani (joka ei kyllä haitannut vielä hetki sitten), ja siitä, että mä olen seurustellut Nuutin kanssa vajaan kuukauden. Että näin. Mä en kuitenkaan valita, tai en valittaisi kunhan saisin vaatteet päälleni tai jotain. Helvetti, mä inhoan tätä epävarmuuden tunnetta, tietoisuutta pömppömasustani ja ties mistä muusta. Nuutti kietoo hintelän käsivartensa mun ympärille, ja mutisee hiljaa jotain, mitä mä joudun pyytämään sitä toistamaan. ”Niin etät mä taidan rakastaa sinua.” Hetken verran mä vain jäädyn silkasta järkytyksestä, sellaisesta aww-järkytyksestä, koska hei mitä? Kukaan muu kuin Ile, Aada tai Saana ei ole koskaan aikaisemmin sanonut mulle, että rakastaa mua. Eikä nekään muuten kuin saatanallisessa humalassa, oho. Hetken kuluttua mä ymmärrän vastata samalla lailla, sanoa että mäkin rakastan sitä, luulen että olen ollut rrakastunut suurin piirtein siitä hetkestä kun se tarjosi mulle mun synttäreiden jälkeen sateenvarjoa kaatosateessa. Hetken kuluttua mä kurkotan lattialta alushousuni ja sen Cybershopista ostetun printtipaidan, jossa on iso tyttö pienen huvipuiston edessä, ja jonka Nuutti riisui multa vähemmän kuin puoli tuntia sitten. Nuutti avaa silmänsä mun kiskoessa paitaa istuallani päälleni, mutisee jotain siitä että mä olen kaunis, ja mä punastun hämmentyneenä, en osaa sanoa mitään. Edes puoliksi pukeutuneena mä lysähdän sulokkaasti kuin sinivalas takaisin sen viereen, käperryn siihen kiinni. Mulla on hyvä fiilis tästä kaikesta, tässä kun lojun Nuutin kanssa sängyssäni, me voidaan vain hengailla näin koska äiti ei ole kotona eikä ole tulossakaan pitkään aikaan, niillä on joku kokous ja sitä kautta meillä on aikaa vaikka muille jakaa. Epäilys pyörii edelleen taustalla, enkä mä vain jaksa välittää mokomata paskasta, mieluummin mä lojun tässä lähellä Nuuttia. Jotenkin mun ajatukset eksyvät Liiaan, ja mä kiroan sitä naista kun sen pitää tulla ja pilata tämäkin hetki. Ensin mä meinasin, että kunhan Nuutti lähtee kotiinsa, mä soittaisin Ilelle mainitakseni tästä (koska totta kai tämä on sellainen juttu, josta pitää kertoa saman tien parhaalle ystävälle, kyllä kaikki naiset kertovat aina naispuolisille kavereilleen, ja totta kai Ile on mun kirjoissani suurin piirtein nainen, hetero kun olen). Kesken keskustelun kuvittelemisen mä tajuan taas, että Liia on olemassa, niin että jos mä soittaisin ja kertoisin ja haluaisin puhua aiheesta, joko a) Liia olisi siellä, tai b) mä joutuisin kuuntelemaan sen ja Liian seksielämästä, joka ilmeisesti Liian sakkolihaiästä huolimatta kukoistaa. Totta kai se olisi vähän epäreilua pistää Ile kuuntelemaan mun ja Nuutin menosta, mutta se ei ainakaan inhoa Nuuttia niin paljon kuin minä Liiaa. Liian ja Ilen meno on sellaista, että ne koskettelevat toisiaan pitkin koulua. Hyi helvetti. Mä lupaan, että vaikka… no niin, nyt kävi näin, [i]me[/i] Nuutin kanssa ei varmasti ruveta koskettelemaan tuohon tapaan yhtään missään julkisella paikalla. Liia on vienyt multa mun parhaan kaverin, ja mä voin vaikka vannoa, että Ilen kiharoissa ei olut tänään suihkaustakaan lakkaa Seuraavaksi se alkaa vaahdota, että suihkutettava deodorantti tuhoaa otsonikerroksen. Liia on tehnyt mun parhaasta kaveristani idiootin, joka ei juo kahvia, polta tupakkaa tai käytä hiuslakkaa (josta mä kuulin Liian sanovan eilen, että se kutittaa sen nenää), ja joka kaikesta päätellen ei ajattele mitään muuta kuin… No vittu. Juurikin sitä. Ei sillä tietenkään ole poikuus ollut tallella sen viisitoistavuotissynttäreiden jälkeen, mutta mä voin vannoa että koskaan ennen se ei ole ollut tuollainen. Liia on pilannut sen. Ja sitä paitsi Facebookin mukaan Liia on vielä yli puoli vuotta sakkolihaa. On Ilen onni, että se muutti tänne Lapista eikä Espoosta, koska jos äiti Kuura siinä tapauksessa saisi tietää niiden menosta, Ile olisi korviaan myöten kusessa seksuaalirikossyytteen kanssa. Jotain hyvää koko muijassa sentään. ”Millainen koulupäivä sulla on huomenna?” mä kysyn Nuutilta, joka on kietoutunut mun ympärilleni ja musta tuntuu elämää turvallisemmalta. ”Kahdestatoista neljään, kuinka niin?” ”Haluisitsä olla yötä täällä? Mun kanssa, tai siis niin, tajuat kai. Mä en osaa vaihteeksi taas puhua.” ”Kuulostaa loistavalta. Jos sun mutsilla ei siis oo mitään sitä vastaan?” ”Mitä sillä nyt olisi.” ”Okei, hienoa. Mun täytyy käydä himassa, kirjoittaa se essee ja hakea huomisen kamat, mutta jos mä lähden nyt, niin oon viimeistään kymmenetä takaisin, miltä kuulostaa?” ”Ihan loistavalta.” Siinä ajassa mä ehdin käydä suihkussa ja tehdä tarkistussoiton Ilelle, onko se taas Liian kanssa, ja hyvässä tapauksessa mä ehdin kertoa sille tästä ja sitä rataa. Nuutti nousee istumaan, mä kurkotan sen bokserit yleisestä vaatekasasta mun sängyn vierestä, se vetää ne jalkaan ja kiipeää sitten mun ylitse, se esittelee vartaloaan melko estottomasti vetäessään jalkaansa mustia farkkujaan ja Asking Alexandrian t-paitaansa. Mä katson sitä, kun se pukeutuu, eikä se näytä yhtään hämmentyvän siitä, ja mä ihailen sitä sen takia, mä en kehtaisi pukeutua (tai riisuutua, että ei sen puoleen) kenenkään edessä tuolla tavalla. Kyllä, mä olen laihtunut vaa’an mukaan kahdeksan kiloa ja ulkonäön mukaan suunnilleen saman verran, mutta järki on jumittunut pömppömasuaikaan. Mä nousen perässä ylös ja vedän omat farkkuni jalkaan mahdolisimman nopeasti, kiritän kapean, mustan keinonahkaisen vyöni kaksi reikää tiukemmalle kuin ennen. Mä lähden Nuutin perässä kohti eteistä, äiti on syystä X nyt jo keittiössä keittämässä kahvia, tarjoaa väsyneen näköisenä meillekin, mutta Nuutti kiittää kohteliaasti ja sanoo olevansa lähdössä, se vilkaisee mua nopeasti ja mä tajuan vihjeen, tai no jaa, enemmän kysymyksen: meinaanko mä sanoa äidille että se on tulossa yöksi? ”Nuutti tulee takaisin vielä, se jää yöksi”, mä ilmoitan. Ei äidillä sen kanssa ole ongelmaa, ei ole koskaan ollut ainakaan Ilen kanssa, joten miksi olisi nytkään. Äiti nyökkää ja me siirrytään eteisee, Nuutti suutelee mua tiukasti kun on saanut takin päälleen ja räjähtäneet mustat Conversensa jalkaansa, mä en tajua miten se voi käyttää niitä tällä sällä, no jaa, omat ovat jalkansa joten omahan on ongelmansa. Mun masussa hyrisee, kun se lähtee ja sanoo, että nähdään taas piakkoin. Äiti pyytää mua tulemaan ”juttelemaan”, musta tuntuu siltä että ei hyvältä näytä. ”Älä nyt ota oudosti, Elisabetta, mutta tuota, musta tuntuu että teillä on aika… tiivis suhde nyt jo.” ”Jaa, no en nyt tiedä.” ”Mun mielestä, tiedätkö, tuo yhdessä yöpyminen on aika tiivistä.” ”Miten vain haluat”, mä sanon varautuneena ja odotan, mitä tulemaan pitää. ”Joo, no, mä en ota muuten kantaa kuin että mä olen sitten ihan liian nuori isoäidiksi.” ”Äiti kulta, mua kiinnostaa nyt että miksi sä et koskaan sanonut tuota kun me ollaan Ilen kanssa oltu samassa paikassa yötä. Se on ollut täällä varmaan sata kertaa.” ”Ja mä oon sanonut sulle ainakin tuhat kertaa, että älä liioittele. Mut Ile on homo, ei siitä oo mitään vaaraa mun isoäitiyteni tai siis, siihen liian nuorena olemisen kannalta.” ”Kuule, olispa se homo.” ”Eikö se sitten ole? Onko se tehnyt jotain sulle?” Äidillä on taas äitivaihde päällä, voi luoja. ”Ei, ei sellaista. Sillä on tyttöystävä.” ”Ja sä oot niiin mustasukkainen? Sä otit Nuutin kulissipoikaystäväksesi, että saisit Ilen mustasukkaiseksi, koska oot salaa rakastunut siihen?” ”No öö, totta kai? Äiti, ei. Sen tyttöystävä on ihan kamala.” ”Miten se nyt niin kamala voi olla?” ”Sellainen ällö hipsteri. Yäh. Tajuatko, et Ile ei polta enää tupakkaa, eikä [i]juo kahvia[/I], sen vitun Liian takia. Voitko sä tajuta?” ”Ai se on niitä naisia.” ”Just niitä. Ällöttävä hipsteriina, ja tajuutko, Ilellä on lemmikkitomaatti.” ”Kasvi vai tomaattitomaatti?” ”No tomaattitomaatti! Se vaihtaa sen uuteen sitten kun edellinen homehtuu.” ”Aa. Et oo tosissas.” ”No olen, valitettavasti.” ”Okei. Mikäs siinä, mut oot kuitenkin Nuutin kanssa varovainen.” ”Mä oon saanut seksuaalivalistusta tokaluokalta, kiitos vain. Ja jos et muista, sä hankit itse mulle pillerit kun Miranaxit ei riittäneet enää kipuihin.” ”Ai niin joo. Ei voi muistaa kaikkea. No joo, hyvä sitten.” ”Just näin.” Äiti kohottaa kahvikuppiaan sen merkiksi, että keskustelu on päättynyt tältä osin, ja mä suuntaan takaisin yläkertaan. Mä yritän soittaa Ilelle. Puhelin häuttää turhan monta kertaa, niin monta että mä meinaan jo sulkea puhelun, mutta sitten se ehtii lopultakin vastaamaan. ”No moi Ellu, nyt on vähän paha tilanne.” ”Et oo vittu tosissas. Mä vain yritän puhua sun kanssa, mut se on siellä, eikö niin? Liia.” ”On kyllä. Joten nyt loppui.” ”Ile, tiedätkö, mä voisin olla vaikka hengenhädässä ja sä vain paneskelet sitä alaikäistä muijaas.” ”Elisabetta hei, nyt sulla menee aika paljon jo yli.” ”No anteeks että haluaisin vuorostani sun huomiota!” ”Sä sait tänään. Huomiota meinaan.” ”Sainkin. Enkä tarkoita huomiota tällä, koska sitä mä sain sulta ehkä kakskytä minuuttia, mut sitten Liia soitti ja kaikkea. Mun vuoro häiriköidä [i]teidän[/i] kimpassa oloa, eikö? Mä halusin keskustella sun kanssa.” ”Haluta saa, mutta nyt ei oikeasti passaa. On vähän kiire.” "Entä jos mun asiallani on kiire!" Totta kai mä voisin olla ehkä järkeväkin, mutta mä en jaksa juuri nyt, koska mä en kestä sitä helvetin muijaa. Mitä vittua sen ikäinen edes tekee poikaystävänsä luona tähän aikaan? Okei, ei kello ole kuin puoli kahdeksan, mutta voi luoja, [i]silti[/i]. Huomenna on koulua, ja se on viisitoista, se on ysiluokalla, joten eikö sen kuuluisi olla kiltisti kotona tekemässä koulujuttuja tai vaikka katsomassa [i]vittu soikoon pikkukakkosta[/i] tähän aikaan. Okei, mulla menee vähän yli, mutta täytyy sanoa että mä olen myös ihan vitun raivoissani. "No anna tulla!" "En, kun se on siellä. Millon se lähtee? Voinko mä soitella myöhemmin?" "Se tulee huomenna kouluun mun kanssa samaa matkaa." "Voi luoja, Ile. ET oo tosissas. Et oikeesti voi olla tosissas, että se jää sun kanssa sinne yöksi ja -" "No tuota, anna mä mietin, Elisabetta rakas, ja oho, nyt olen miettinyt, ja musta ihan tuntuu että tää koko juttu ei paskaakaan kuulu sulle." Ile alkaa suuttua ihan tosissaan, sen huomaa siitä että nyt se kiroilee myös Liian kuullen, oho, no jaa, ihan sama. "Joo okei, ei sit mitään." "[i]Anna se puhelin mulle[/I]", mä kuulen Liian sirkuttavan toisessa päässä, ja mun päässä alkaa heittää tästä kaikesta inhosta sitä kohtaan, ei se varmaan voi tehdä just noin? Ei oikeasti, mua ällöttää just niin paljon kuin ketään voi ällöttää. Puhelin kahisee, ja mä tajuan puhuvani Liian kanssa vasta siinä vaiheessa, kun se lunttupää paskiainen [i]alkaa ihan tosissaan solvata mua[/i]. Mä en tulevaisuudessa pystyisi toistamaan sen sanoja, sen verran kovaa ne sattuivat muhun, tekivät aika helvetin kipeää itse asiassa, mutta juttu meni suurin piirtein niin, että mä olen kusipäähuorapaskiainen ja kaikkea mitä muuta sä voit ikinä vain kuvitella, kun yritän omia Ilen itselleni, ja että se on puhunut musta paljon, tosi paljon, eikä mitenkään liian hyviä juttuja koska sitä ärsyttää se, että mä olen niin saamaton paska, ja että mä puhun aina vain Nuutista Nuutista Nuutista, joten voisinko mä olla ihana ja jättää heidät kaksi rauhaan, koska mä vain pilaan kaiken. Siinä vaiheessa mä tunnen itseni aika paskaksi ihmiseksi, täytyy myöntää, koska onko mun paras kaverini tosiaan sanonut niin? Mä sykin pyhää raivoa, kuulen miten Ile huutelee taustalta että nyt Liia pidä pääs kiinni, mutta Liia ei pidä vaan se vain atkaa ja jatkaa ja jatkaa pälä pälä pälä, sä olet Elisabetta niin kamala paskiainen, mä en tajua miten sä voit edes katsoa peiliin, etkö sä voisi antaa Ilen olla ihan vain rauhassa onnellinen, koska se ei ole sulta pois. Mä kuulen kohinasta, miten Ile repii puhelinta siltä pois, mutta mä en välitä puhua Ilen kanssa, koska jos asiat oikeasti ovat juuri noin, jos mä olen Ilestä niin kamala paskiainen, niin miksi se edes haluaa puhua mun kanssa. Tässä ei ole taas koko jutussa yhtään mitään järkeä. Mä painan puhelun poikki, istun sängyn reunalle (tähän asti olen seissyt lamaantuneena keskellä huonetta, Ilen kanssa puhuessani mä ravasin edestakaisin edestakaisin raivosta kihisten, mutta Liian viedessä puhelimen mä pysähdyin niille sijoilleni) ja mua huimaa. Mitä huimatessa pitäisi tehdä? Ai niin, painaa pää polviin. Mä teen niin kuin muistan että pitää tehdä, hengitän syvään sisään ja ulos, ja pian mä alan rauhoittua - tai siis, en mä tiedä, voiko sitä sanoa rauhoittumiseksi. Ainakaan mua ei huimaa enää ahdistus, vaan mua huimaa tämä järjetön raivo, joka mun sisällä alkaa sykkiä, okei, kuulostipa kliseiseltä ja ällöttävältä, mutta en mä sitä oikein muutenkaan voisi kuvailla. Se on puhdasta, valkoista raivoa, ja sen vallassa mä otan lattialta puhelimeni (se tippui siihen kun mä liikuin kohti sänkyäni), kerään akun ja kaikki paikalleen, näpyttelen pinkoodin ja odotellessani, että puhelin käynnistyy, mä naputtelen sen näyttöä ajatuksissani. Okei, en ajatuksissani, vaan lähinnä mitään ajattelematta, mutta täsäs tapauksessa se on melkein sama asia, eikö? Mä avaan selaimen, menen automaattisesti Facebookiin. [i]RIP liia. ei kukaan ansaitse tuollaista. :< ♥[/i] Mä säihkyn tyytyväisyyttä kun painan lähetä-nappulaa. Saapahan lunttu mitä ansaitsee, ja saapahan Ilekin ansionsa mukaan, koska mun mielestä ei ole mitään järkeä siinä, että se puhuu Liialle musta tuolla tavalla, mutta ei voi puhua mulle. Siinäpähän sitten tappelee itsensä kanssa kun sen tyttöystävä kuolee, mitenkäs sitten suu pannaan, Ildu? Onnea vaan taisteluusi sitten. Mua ei jaksa kiinnostaa. Mä en ole varmaan ikinä ollut näin vihainen, mun kädet tärisevät puhtaasta raivosta vielä sittenkin kun Nuutti tulee, se ihmettelee että mitä vittua tapahtuu kun mä suurin piirtein käyn sen kimppuun, suutelen sitä kovaa ja raavin hetkeä myöhemmin sen paljasta selkää, ja oho, yhtäkkiä tämä koko juttu alkaa tuntuakin joltain. Nuutti ei kysy, mikä mulla on, enkä mä kertoisikaan vaikka olisikin kysynyt, se vain huojentaa että se ei kysy mitään. Luojan kiitos ei kysy, koska mä en halua myöntää, että mut sai näin pahasti tolaltani vain kaksi teini-ikäistä ihmistä, joista toinen oli vielä tähän hetkeen asti mun paras ystäväni, ja joka nyt tuskin enää on mulle yhtään mitään muuta kuin luokkakaveri - mä en ala katsoa tuollaista. Mä en pysty siihen, että se sanoisi tästä huomenna yhtään mitään, ja totta puhuakseni mulle on aivan sama. Jos jätkä on valmiina jättämään kaikki kaverinsa yhden naisen ja sen pillun takia, niin mä en oikeasti halua kuulla yhtään mitään, mitä sillä on sanottava puolustuksekseen.